Kouluttajat

Kaikki Meloja ry:n peruskurssien vetäjät ovat Suomen Kanoottiiliiton hyväksymiä melontaohjaajia tai melontaoppaita. Meloja ry:n koulutuksesta vastaa Matti Rehtola, joka on SKaL kouluttaja sekä melontaopas.

Mika Kuuru Mika Kuuru on melontaohjaaja ja työskentelee kouluttajana Eranto seikkailukasvatus- ja koulutusyrityksessä.
Jonne Melontaopas Jonne Salonen työskentelee mielellään myös lasten ja nuorten parissa. Hän on kokenut koski- ja retkimeloja ja toimii Eranto Oy:ssä pääkouluttajana.
Hanna Salminen, melontaohjaaja

Hanna Salminen on melontaohjaaja ja kouluttaa luonto-ohjaajia Koulutuskeskus Salpauksessa.

Kati Antilainen ja Kati Laurila Melontaohjaajat Kati Antilainen ja Kati Laurila taitavat luonto-ohjaajina melonnan lisäksi luonnossa liikkumisen taidot.
Matti Rehtola Matti Rehtola on Suomen Kanoottiliiton kouluttaja ja melontaopas, joka meloo joka vuosi yli 2000 kilometriä. Matti on vetänyt kursseja ja retkiä vuosikymmeniä. Vuonna 2010 hän meloi koko Suomen rannikon Virojoelta Tornioon. Hän suoriutui 1305 kilometrin urakasta 30. päivässä. 
Paula Jäntti Paula Jäntti on melontaopas, joka on vetänyt erilaisia melontakoulutuksia. Kesällä 2010 hän retkeili muun muassa Jäämerellä ja Tenolla. 
Mauri Loukeinen Mauri Loukeinen on melontaopas ja monipuolinen meloja. Mauri on lisäksi kärsivällinen kouluttaja.
Jukka Olanterä Jukka Olanterä on melontaopas, joka osallistui 2010 kesällä Suomen rannikkomelontaan ja meloi koko Suomen rannikon, 1305 kilometriä 30. päivässä. Hän on vetänyt useita kursseja ja retkiä. 
Hannu Varpio Hannu Varpio on melontaopas, joka on erittäin taitava koskimeloja ja kokenut kurssien vetäjä.
Seppo Liukkonen Seppo Liukkonen on melontaohjaaja. Vuoden 2010 kesällä Seppo meloi Tenojoen ja veti retken Tammisaaren saaristossa.

Ajankohtaista